Aika paljon tulee mietittyä, että miten sitä poikansa kanssa viettää sellaista laatuaikaa, josta molemmat tykättäisiin. Olen yrittänyt tutustuttaa poikaa useisiin urheilulajeihin ja käydään välillä elokuvissa. Joskus ihan kaksistaan tai otetaan esim. minun kummipoika mukaan kaveriksi. Tietysti sitä "ajautuu" tutustuttamaan itselle tuttuihin lajeihin, kuten jääkiekkoon, sählyyn, uintiin, koripalloon ja amerikkalaiseen jalkapalloon. Sen tässä matkan varralle on nyt oppinut, ettei kovinkaan suuria odotuksia kannata ladata, oli yhteinen aika minkä tahansa asian ympärillä. Joten olen oivaltanut, että poitsu tykkää todella simppeleistä jutuista.

Matseissa ollaan oltu paljonkin ja aina tuntuu, että siinä suunnilleen puolivälissä keskittyminen herpaantuu ja peli ei enää jaksa kiinnostaa. Nyt kun olen oivaltanut, että ehkä poitsulle onkin se oman isän seura ja ehkä karkkipussi tai grilliruoka se suuri juttu, niin on jotenkin osannut itsekin paremmin nauttia matsista. Toisaalta pojan kiinnostus sääntöjä ja kaikkea pelissä tapahtuvaa kohtaan on loputon. Jatkokiinnostus on suoraan verrannollinen omaan kärsivällisyyteen vastata niihin tuhansiin ja tuhansiin kysymyksiin paitsioista, jäähyistä, lisäpisteyrityksistä jne jne. Sunnuntaina oltiin katsomassa amerikkalaisen jalkapallon avausmatsia ja poika sanoi paluumatkalla kolme hienointa juttua matsista: 1. Karkkipussi, 2. Grillimakkara ja 3. Koira noin 10 riviä meidän takana. Tänään maanantaina hän sanoi: "Pappa, taidettiin sittenkin lähteä vähän liian aikaisin matsista kotiin....". Vastasin: "Aijaa, kuinka niin?" "Olisin ehkä jaksanut vielä yhden makkaran." Eihän tuohon voi muuten reagoida, kun kyynel silmässä nauraa.

Elokuvissa on ollut todella tärkeää, että leffa on "miesten" leffa. Siis tietysti silloin, kun sisko ja/tai äiti ei ole mukana. Viimeksi katsottin "Night at the museum II" ja poika piti siitä todella kovasti. Ollaan monena iltana kerrattu elokuvan parhaita kohtia.

Remonttihommissa ollaan nyt sovittu, että aitamaalaus tehdään kahdestaan oikein kunnon isä-poika projektina. Lupasin, että annan pojalle (ja otetaan itseasiassa sisko mukaan) oman pensselin ja pätkän aitaa, jonka saa ihan itse maalata. En aio puuttua siihen ollenkaan, vaan ehkä korjailen huomaamatta jälkeä. Sikäli kun siihen on edes tarvetta. Voin jo nyt kuvitella kuinka ollaan molemmat maalin peitossa ja rynnätään suoraan saunaan.

Kaiken kaikkiaan on jotenkin aivan järkyttävän upeata huomata, että omat todella pienet ja yksinkertaiset asiat ja arvostuksen kohteet on pikku hiljaa periytyneet myös jälkikasvulle. Meillä on mottona: "Ei sen elämän tämän kummempaa tarvi olla" aina niille hetkille, kun kaikki on todella hyvin. Pienen luontoretken jälkeen saunaan ja välijäähyillä ollessa, ilta-auringossa ongella ukin mökkirannassa, ensimmäisen oikean uintireissun jälkeen uimahallin saunassa, eilen helteisellä jätskikiskan terassilla ja niin edelleen.

Miehen elämä on ollut viime aikoina erityisen mukavaa....

Pähkönen, Pekka Pähkönen ;-)